Virolaistunut TEFLON BROTHERS ylitti kultarajan Eesti-hitillään

Viron valloituksen aloittanut Teflon Brothers teki sen taas – Bändi vastaanotti viimeisimmän EESTI-hittinsä kultataulut näyttävästi Suomen suurlähetystössä

Suomen striimatuin trio Teflon Brothers julkaisi kesäkuun alussa listojen kärkeen samantien nousseen singlen EESTI (On my Mind). Bändi keräsi poikkeuksellisen paljon mediahuomiota koko julkaisuviikon ajan, sillä hittisinglen ulostulon lisäksi bändi kohahdutti myös kertomalla olevansa tästä lähtien virolainen yhtye. Teflon Brothers kertoi tähänastisen uransa isoimmat uutiset Viron suurlähetystössä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, missä heille luovutettiin myös Viron e-kansalaisuudet.

Single on ollut menestys. Kappale on rikkonut 2 miljoonan kuuntelun kultarajan, jonka lisäksi singlelle tehty viihdyttävä musiikkivideo on kerännyt yhteensä yli 600 000 näyttökertaa. Videolla esiintyvät kappaleen vierailija Märkä-Simon lisäksi muun muassa Sakari Kuosmanen, Anu Saagim ja supersuositun 5MIINUST-virolaisyhtyeen jäsen Kohver. Hittisingle nousi heti julkaisun jälkeen Spotifyn 10 kuunnelluimman kappaleen joukkoon, ja se lisättiin myös Radio Suomipopin soittolistalle.

Teflon Brothersin uusi aluevaltaus poiki myös yhteistyön Viron matkailunedistämiskeskus Visit Estonian kanssa. Bändin jäsenet pääsivät tutustumaan Viron eri kaupunkeihin ja vauhdikas matka taltioitiin kolmiosaiseksi dokumenttisarjaksi, joka on nähtävissä yhtyeen somekanavilla.

Olemme Visit Estonialla todella ylpeitä yhteistyöstä Teflon Brothersien kanssa. Legendaarisesta kappaleesta tehty versiointi tavoittaa varmasti jälleen uuden sukupolven Viro-faneja ja kääntää katseet kohti etelänaapuria! Haluamme myös onnitella Pyhimystä, Heikki Kuulaa ja Volia heidän tuoreista e-kansalaisuuksistaan. Odotamme innolla, mitä uusi aluevaltaus Virossa tuokaan tullessaan”, kommentoi Kadri Gröön, Visit Estonian Head of International Media.

Kesän ajan Teflon Brothers on keskittynyt vahvasti keikkailuun. Vauhdikkaista live-esiintymisestään tunnettu bändi on tehnyt kuluvana kesänä yhteensä yli 40 keikkaa. Yhtye tulee jatkamaan erilaisia yhteistöitä jatkossa myös Virossa.

 

Teflon Brothers somessa:
Instagram / Facebook