HASSAN MAIKALILTA uutta musiikkia - Päästit mut pois on ensimmäinen single tulevalta  albumilta

Kuuntele 'Päästit mut pois' tästä Hassan Maikal palaa uudella musiikilla. Päästit mut pois on ensimmäinen julkaisu kehuja keränneen Betonitarha debyyttialbumin jälkeen. Hassan Maikal sai debyyttialbumillaan neljä Emma-ehdokkuutta, kuten vuoden albumi ehdokkuuden.

Uusi single Päästit mut pois kertoo rakkaudella pois päästämisestä, oli sitten kyse parisuhteesta tai suhteesta itseensä. Irti päästäminen on myös rakkautta ja vaatii rohkeutta.

Debyyttialbumin myötä Hassania on nähty esiintymässä lukuisilla festivaaleilla, TV-ohjelmissa ja gaaloissa. Viimeisimpänä Helsingin Kaupungin uuden vuoden valtakunnallisessa TV-lähetyksessä.

Hassanin laulaja-lauluntekijä puoli pääsee esiin tulevalla albumilla, unohtamatta rap/r&b:tä. Tulevan toisen albumin soundimaailma on inspiroitunut vahvasti Afrikkalaisesta ja erityisesti Somalialaisesta musiikista. Artisti myös tuottaa itse tulevia kappaleitaan. Tänä keväänä Hassan Maikal nähdään lämppäämässä Gasellien kiertueella.

Hassan Maikal somessa:
Instagram
TikTok
Facebook