LEO STILLMAN julkaisin tulevan albumin kolmannen singlen En enää soita sulle

 ”Tulevalla levyllä oon löytänyt uudestaan soittamisen, laulamisen, biisinteon ja studiossa olemisen riemun”

Kuuntele En enää soita sulle tästä Laulaja-lauluntekijä Leo Stillman julkaisi uuden kappaleen En enää soita sulle, joka on kolmas single tulevalta Stillmanin kolmannelta albumilta. Aiemmin julkaistut singlet Sano se ääneen ja Ikuinen valo ovat soineet mm. Iskelmän, SuomiRockin ja Radio Suomen soittolistoilla. Uuden singlen julkaisua Stillman juhlisti akustisella keikalla Helsingin Esplanadin puistossa elokuun lopulla.

Tulevalle levylle Stillman on paketoinut pari vuotta elämäntarinaansa nousuineen ja laskuineen. Rehelliset ja elämän suuria kysymyksiä käsittelevät tekstit saavat seurakseen suomirockin perinteistä ammentavaa orgaanista bändisoittoa, jossa Stillmanin juuret ovat vahvasti.

Tulevalla levyllä oon löytänyt uudestaan soittamisen, laulamisen, biisinteon ja studiossa olemisen riemun. On hirveä nälkä päästä takaisin keikoille yleisön eteen ja julkaista uutta musaa. Nyt ollaan treenattu uuden bändin kanssa keikkoja varten ja oon siitä todella innoissani. Bänditreeneihin mennään samalla innolla ku 11-vuotiaana kun pääsi soittaa täysiä frendien kanssa."

"Tää levy on jonkinlainen paluu mun juurille, niihin juttuihin mitä oon ite fanittanut ja mitkä on inspiroinut mua pienestä asti. Tuntuu, että tällä levyllä oon löytänyt oman soundini ja paikkani biisintekijänä ja artistina”, Stillman kuvailee.

Leo Stillman on laulaja-lauluntekijä, joka voitti vuoden 2017 debyyttialbumillaan LEO Vuoden Tulokas -Emma-palkinnon. Stillmanin tunnetuimpia kappaleita ovat Nuori, kaunis ja vapaa, Mul on sut feat. Janna, Mikä laulaen tulee se bailaten menee sekä platinarajan ylittänyt Kaikki mitä rakastin, joka nousi myös radiolistan top20:een.

Leo Stillman somessa:
Instagram
Facebook