DISCO-yhtye julkaisi koskettavan uuden singlen ”Maailma on tehty meille”

”Eräänä päivänä, kun olimme studiolla tuli puheeksi se, millaista luopumista, tai menettämistä kumpikin on joutunut tähän mennessä kokemaan. Kävi ilmi, että olemme molemmat kokeneet keskenmenon ja mietittiin, millainen jälki siitä on jäänyt sydämeen ja olemiseen.”

DISCOn uusi albumi julkaistaan ensi vuonna

Kuuntele Maailma on tehty meille tästä 2000-luvun alun suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva DISCO teki viime vuonna paluun uuden musiikin kera alkuperäisessä duo-kokoonpanossaan. Yhtyeen uudet singlet Muualla palaa, Kauniimpi ilman sua feat. Irina, Me selvitään ja Hei sydän saivat seuraajan, kun DISCO julkaisi kappaleen Maailma on tehty meille. DISCO tekee parhaillaan uutta, ensi vuonna julkaistavaa albumia.

Maailma on tehty meille -kappale syntyi DISCOn Aki Erosen ja Olli Halosen syvien keskustelujen pohjalta:

Meillä on Ollin kanssa tapana käydä musan teon yhteydessä pitkiä keskusteluja liittyen elämän eri puoliin. Se on hieno osa studiolla olemista ja antaa monesti sisältöä ja aiheita itse biiseihin.

Eräänä päivänä, kun olimme jälleen studiolla tuli puheeksi se, millaista luopumista, tai menettämistä kumpikin on joutunut tähän mennessä kokemaan. Juteltiin myös siitä, että olemme molemmat kokeneet keskenmenon ja mietittiin, millainen jälki siitä on jäänyt sydämeen ja olemiseen. Aihe on iso ja siitä puhuminen ei ole ihan helppoa ja itsestään selvää. Mutta kun siitä puhuttiin, se oli antoisaa ja rikasta. Oltiin aika auki kipeän asian äärellä.

Laajemmin mietittynä todettiin, tunnemme molemmat paljon ihmisiä, joille on käynyt samoin ja jossain vaiheessa siinä jutellessa heräsi ajatus, että tästä aiheesta haluamme tehdä kappaleen.

Jonkin ajan kuluttua olimme Timo Kiiskisen kanssa kanssa lounaalla. Puhuimme jälleen kaikesta, elämästä, kuolemasta, musiikista… Sen lounaan jälkeen heräsi ajatus, josko Timolla olisi inspiraatiota tehdä teksti tästä aiheesta. Timo totesi heti olevansa mukana, ja siitä syntyi tämä hieno teksti meidän jo aiheen tiimoilta fiilistelemään melodiaan.

Tämä kappale käsittelee menettämisen kaarta. Sen merkityksellisyyttä ja vaikeutta. Tässä lauletaan myös kipeästä, kovasta muistosta, jota aika muovaa pehmeämmäksi.” DISCOn Aki Eronen kuvailee.

DISCO on palannut tuttujen tummien ja romanttisten pop-sävyjen kanssa, mutta entistäkin elinvoimaisempana. 1980-lukuvaikutteiset modernit pop-kappaleet ja suoraan sydämeen menevät koskettavat tekstit ovat muodostuneet DISCOn tavaramerkeiksi, ja myös tässä päivässä yhtye luottaa tähän yhdistelmään.

Syntetisaattorivetoisen mainstream-popin edelläkävijät tunnetaan klassikoiksi nousseista hiteistään kuten Levottomat tuulet, Ilkeitä asioita, Ketä sinä odotat ja Hei älä luule. DISCOn historiasta löytyy kuusi radiolistan top5:een noussutta hittisingleä, ja yhtyeen vuonna 2002 julkaistua albumia Musta sydän on myyty yli 60000 kappaletta. Duon keikkakalenterista on löytynyt Suomen suurimmat festarit sekä sadat muut keikkapaikat. Yhtyeen tämänvuotinen single Kauniimpi ilman sua feat. Irina on soinut radioissa yli 1000 kertaa.

 

DISCO somessa:
Instagram