Portion Boys kiittää faneja kuluneesta vuodesta julkaisemalla soundtrack-tyylisen instrumentaalialbumin

”On ollut ihan mieletöntä jakaa teidän kaikkien fanien kanssa upeita hetkiä pitkin vuotta. Toivotamme kaikille pelkkää hyvää ja ihanaa joulun odotusta!”

Kuuntele Portion of Secret Melodies vol. 2 -albumi tästä Yhtyeen Dynastia -albumi julkaistaan vinyylinä 15.12.

Suomen suosituin bilebändi, jo yli 10-vuotisen ja edelleen jyrkässä nousukiidossa olevan uran tehnyt Portion Boys julkaisi eilen 1.12 albumin Portion of Secret Melodies vol. 2, joka koostuu bändin tutuista hiteistä tehdyistä instrumentaaliversioista. Albumilla soundtrack-tyylisen muodon saavat mm. kappaleet Elämän ABC, Kyläbaari ja Vauhti kiihtyy.

Halusimme sukeltaa sävellysten taakse ja tuoda esiin ne upeina soundtrack-tyylisinä sovituksina. Sovitukset kappaleisiin toteutti todella taitava Tapani Siirtola. Nämä versiot voisivat ihan hyvin soida joissain elokuvissa ja kappaleet toimii loistavasti myös rauhoittumistarkoitukseen.

Olemme aikaisemmin julkaisseet 4 kappaleen EP:n samalla tyylillä, mutta halusimme nyt tehdä 10 uutta versiota. Saimmekin viime kerralla paljon hienoa palautetta versioista ja nämä toimivat hienosti keikoilla lisäelementteinä”, Portion Boys kertoo.

Loppuvuodelle on luvassa vielä toinenkin albumijulkaisu, kun syyskuussa alun perin julkaistu yhtyeen debyyttialbumi Dynastia tulee 15.12. saataville myös vinyyliversiona. Julkaisujen myötä Portion Boys kiittää kuulijoitaan vuodesta 2023, joka on ollut bändille ennenkuulumattoman menestyksekäs:

Me halutaan kiittää teitä kaikkia koko vuodesta. On ollut ihan mieletöntä jakaa teidän kaikkien fanien kanssa upeita hetkiä pitkin vuotta. Toivotamme kaikille pelkkää hyvää ja ihanaa joulun odotusta.

Portion Boys on positiivisuudellaan ja vilpittömyydellään raivannut tiensä yhdeksi Suomen tämän hetken kuunnelluimmista bändeistä. Viimeiset vuodet ovat tuoneet mukanaan hittejä niin Spotifyssa kuin radioissa ja Suomi on kierretty moneen otteeseen.

Osallistuminen ja toiseksi sijoittuminen tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailussa nosti yhtyeen entistäkin isomman yleisön eteen. Yhtyeen UMK-kappale Samaa taivasta katsotaan on ollut Suomen radiolistalla yli puoli vuotta ja top 10:ssä 12 viikkoa. Syyskuussa 2023 julkaistu albumi Dynastia on ylittänyt 60 miljoonan striimin eli triplaplatinan rajan.

Vuonna 2010 perustettu Portion Boys teki lopullisen läpimurron koko kansan tietoisuuteen jättihitillään Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo, jota on kuunneltu huikeat lähes 20 miljoonaa kertaa. Yhteensä Portion Boysin kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli 180 miljoonaa kertaa ja YouTubessa yhtyeen videoilla on katselukertoja yli 80 miljoonaa.

 

Portion Boys – Portion of Secret Melodies vol. 2

1. Elämän ABC
2. Kyläbaari
3. Luolamies
4. Lännen nopein mies
5. Maanantai
6. Miesflunssa
7. Niin kuin ennenkin
8. Pumppaa
9. Päivit Tua Menee
10. Vauhti kiihtyy

 

Portion Boys somessa:
Instagram
Facebook
TikTok
Nettisivut