GASELLIEN uusi single kertoo yksinjäämisen pelosta

16.9 julkaistava Laulu ilman sanoja on toinen single Gasellien ensi vuonna ilmestyvältä seitsemänneltä albumilta. Biisin fiittaa ABREU.

Kuuntele Laulu ilman sanoja ft. ABREU tästä!Laulu ilman sanoja on biisi yksinjäämisen pelosta. Me ollaan bändin sisällä puhuttu paljon siitä, kuinka vaikea tunteista on välillä puhua suoraan ja miten niitä on usein helpompi sanoittaa kielikuvien kautta. Nyt sitten vyörytettiin niitä biisillinen ja toivotaan, että tunne välittyy”, Gasellit kertoo.

Gasellit palasi viime kesänä monen muun artistin ja yhtyeen tavoin keikkalavoille koronarajoitusten vihdoin hellitettyä. Näillä keikoilla he törmäilivät jatkuvasti ABREUn kanssa backstageilla ja hotelleilla.

”Siinä keikkoja odotellessa vaihdettiin akuuteimmat juorut ja toisinaan uppouduttiin keskustelemaan syvällisemminkin. Turinoinnin ohella tuli joskus idea, että voitais tehdä musaakin yhdessä. Nyt ne puheet sitten realisoitui ja ABREU tuntuu täydelliseltä fiitiltä tähän biisiin”, yhtye jatkaa.

Gasellien tulevan albumin ensimmäinen single Pakko relaa ennen kun mä delaan julkaistiin viime keväänä ja se ylitti jo kesällä kahden miljoonan streamin kultarajan. Yhtye on parhaillaan studiossa työstämässä ensi vuonna julkaistavaa uutta levyään.

Yhteensä 29 keikkaa ympäri Suomea kattanut Gasellien kesäkiertue päättyi pari viikkoa sitten Helsingin Allas Sea Poolille. Syyskuun ajan yhtye vetää henkeä, mutta paluu lavoille syyskiertueen merkeissä tapahtuu jo lokakuun lopussa.

Gasellit syksy 22 Tour:
28.10.2022 Escape, Jyväskylä
29.10.2022 Korjaamo Friends 2022, Helsinki
04.11.2022 Piste, Ruka
05.11.2022 Halfmoon, Rovaniemi
11.11.2022 Aulanko Areena, Hämeenlinna
12.11.2022 Domino, Rauma
18.11.2022 Ilona, Tampere
19.11.2022 Möysän Musaklubi, Lahti
25.11.2022 Ilona, Oulu
26.11.2022 Hullu Poro, Levi
03.12.2022 Teatro, Vaasa
09.12.2022 Ilona, Joensuu
10.12.2022 Tahko Piazza, Tahko
16.12.2022 Tulisuudelma, Vantaa
17.12.2022 Ilona, Seinäjoki

Gasellit on:
Päkä
Hätä-Miikka
Thube Hefner
Musajusa

 

Gasellit somessa:
TikTok: Gasellit
Instagram: Gasellit
Facebook: Gasellit