Page 23 - SuomiViihde 3/2021
P. 23

”  Ajattelen olevani realisti. Kuka tahansa näkee epäkohtia


                      ja listaa niitä, mutta se on valinta näkeekö maisemassa


                 lyhtypylvään ja repsottavan johdon vai näkeekö kaunokkien


                ja ohdakkeiden hienot sävyt. Jokainen päivä on tienristeys ja


                                              meillä on mahdollisuus valita. ”








      Laulaja Kyösti Mäkimattila julkaisi samettisen Sanat-levyn


      keskellä Suomen kauneinta suvea. Epätoivoisten aikojen

      keskellä hän päätti laulaa toiveikkaita terveisiä kuulijoilleen

      - ja siinä sivussa vähän rakkaudestakin.





                                   tEKStI: cHrIStINA LOKKINEN / KuvAt: JOONAS KAINuLAINEN



               lokuun alun kuulas valo siivilöityy ikku- nimikin. Inspiraatio lauluun lähtee usein sana-

               nasta tutuille kasvoille. Kyösti Mäkimat- pareista ja sanaleikeistä, mutta aiheita löytyy
      Etila  odottaa  keikan  alkua  Kuhmoisten  myös omasta ja tuttavien elämästä, laulaja va-

      Honkahovissa yhtyeensä varjokuvan kanssa.                               lottaa.

        -    Elokuu tuoksuu puidulta viljapellolta, sa-

      teen jälkeiseltä metsältä ja heräävältä pikku-                          Romantikko vai realisti?



                                                                              Yleisölle  Kyösti  Mäkimattila  on  romanttinen

                                                                              tunteiden tulkitsija. Mies katselee itseään kui-

                                                                              tenkin toisenlaisin silmin ja muistuttaa yleisöä

           ”  Haluan muistuttaa ihmisiä                                       uurastuksesta letkeän lavameiningin takana.
                                                                               -
                                                                                     Ajattelen  olevani  realisti.  Kuka  tahansa
              siitä, että sanat, sävelet ja                                   näkee  epäkohtia  ja  listaa  niitä,  mutta  se  on

                levynteko ovat fyysinen                                       valinta näkeekö maisemassa lyhtypylvään ja


            prosessi - me ollaan bändin                                       repsottavan johdon vai näkeekö kaunokkien ja
                                                                              ohdakkeiden hienot sävyt. Jokainen päivä on
                   kanssa kokoonnuttu                                         tienristeys ja meillä on mahdollisuus valita, hän


                   studioon, pähkitty ja                                      kiteyttää.
                                                                               -
                                                                                     Haluan muistuttaa ihmisiä siitä, että sanat,
              soitettu. Levyn ostaminen                                       sävelet ja levynteko ovat fyysinen prosessi - me

           kannustaa työstämään lisää                                         ollaan bändin kanssa kokoonnuttu studioon,


           ja siksi en ole vielä julkaissut                                   pähkitty ja soitettu. Levyn ostaminen kannus-


              uutta levyäni digitaalisilla                                    taa työstämään lisää ja siksi en ole vielä julkais-
                                                                              sut uutta levyäni digitaalisilla alustoilla, Kyösti
                             alustoilla!”                                     paljastaa.


                                                                               Levyn ykkösraita on hempeä “Meitä varten”.
                                                                              Se on herkistävä kokonaisuus rakkautta, läm-

                                                                              pöä ja haikeutta, jonka vain Mäkimattila pystyy

                                                                              pukemaan sanoiksi.

                                                                               -     Se on tehty alunperin häihin runoksi. Mi-
      kaupungilta, Kyösti sanoo romanttisesti.                                nulle tansseista tuttu mies tuli jutulle ja sanoi,

        Mäkimattilan uusi Sanat-albumi on lempeä ja  että haluaisi lausua naimisiin menevälle tyttä-

      rakastava kokonaisuus. Jokainen sanoitus on  relle ja vävypojalle runon. Hän halusi minun

      laulajan itsensä käsialaa.                                              kirjoittavan sen. Kirjoitin sen ensin runoksi ja
        -    Kyllä se levy on ollut terapeuttinen tehdä.  lopulta kunnon runomittaan. Sitten siitä vaan

      Halusin mennä tekstit edellä ja siitä tulee levyn  tuli laulu, Kyösti kertoo.


                                                                                                                 www.suomiviihde.fi         23
   18   19   20   21   22   23   24   25   26   27   28