Page 25 - SuomiViihde 3/2021
P. 25

Sopimuksessa pysyttävä


      Mäkimattilalla on myös tärkeä muistutus tapah-

      tumajärjestäjille. Alalla tilanteesta kärsii jokai-

      nen, eikä ole reilua sälyttää tappioita yksinään
      artistin niskaan.

        -    Mä luotan siihen, että sopimuksissa pysy-

      tään ja käydään keskustelua artistin suuntaan.

      Olen kauhulla seurannut, kun joillekin artisteil-
      le ilmoitetaan päivää kahta ennen, ettei kanna-

      ta pitää tansseja. Artistilla on täysi oikeus täy-

      teen palkkioon, kun on sopimus tehty. Ei voi

      olla niin, että artistilta voi vaan perua keikan
      viime hetkellä. Pienemmät nimet eivät uskal-

      la sanoa mitään vastaan sen pelossa, ettei saa

      keikkaa enää lainkaan, Kyösti sanoo.

        -    Ei tarvitse mennä montakaan vuotta taak-
      sepäin, kun toitotettiin monipuolista hyvinvoin-

      tia ihmisen elämässä ja nyt puhutaan enää fyy-

      sisestä puolesta. Se on tässä ajassa uhka niin

      yleisölle kuin artistillekin. taiteen ja viihteen
      rooli henkisessä hyvinvoinnissa on merkittävä

      ja kiistaton, hän tietää.

        Lopuksi Kyösti Mäkimattilalta lohkeaa lempeä

      viisauden sana, jonka voi todeksi todeta itse ku-
      kin seuraamalla varjokuvan karavaania.

        -    uskon, että se tieto, että sateen jälkeen

      tulee pouta, kantaa pitkälle. Elävän musiikin
      mieltä hoitava vaikutus on korvaamaton. Jos ei

      ole siitä varma, niin tervetuloa meidän keikalle

      toteamaan asian laita!, kuninkaamme hymyi-

      lee. •

































































                                                                                                                 www.suomiviihde.fi          25
   20   21   22   23   24   25   26   27   28   29   30