Page 19 - SuomiViihde 3/2022
P. 19
upean soolouran ja bändin lisäksi äärimmäisen
hieno vaimo ja poliisikoiran tehtävistä eläkkeel-
le jäänyt hieno saksanpaimenkoira. Rouva osti
hiljan myös hevosen. Pitää sellainenkin olla,
etteivät puuhat lopu kesken.
Mustajärvi tapasi kirjailija Tina Finnin Tam-
merfesteillä vuonna 2013 ja pariskunta avioitui
kesäkuussa 2020. Tina toimii nykyään hänen
managerinaan.
Mustajärvi kertoo löytäneensä ensimmäistä
kertaa ihmisen, joka todella ymmärtää häntä.
– Se on vaikeaa, sillä elämäni on ollut aika
myrskyisää. Kun Tina tuli maailmaani, niin
kaikki muuttui. Saatan välillä jopa kuunnella-
kin. Haluan ehdottomasti kehittyä ihmisenä,
etten olisi niin saatanan vaikea kusipää.
Muuttunut mies pyrkii machoäijän roolista
pois ja pitää parempaa huolta itsestään. Mus-
tajärvi on kiitollinen siitä, että hän on yhä jär-
jissään ja hengissä.
– Olen jo 66-vuotias, ja kun ajattelee tätä duu-
nia, niin aika monta veljeä on lähtenyt nopeas-
ti. Tänäänkin pystyn heittämään puita kärryyn
ja viemään ne kellariin.
Teillä oli nimet, ja kerran te
kuljitte
Energisen lavakarismansa säilyttänyt rokkari
viihtyy klubeilla ja konserttisaleissa bändinsä
kanssa ja soolona.
Uusissa lauluissaan Mustajärvi muistelee lap-
suuttaan, nuoruuttaan ja kantavana teemana
on tietysti rakastuminen. Esimerkiksi Maarit ja
Antero kertoo rakkaudesta ensisilmäyksellä. Ei
jää arvauksien varaan, kuka on Maarit ja kuka
Antero.
– Maarit ja Antero on ainoa biisi, jonka olen kir-
liin, minkä jälkeen Mustajärvi vietti ansaittua joittanut täysin omasta elämästäni. Myös kap-
kesälomaa. pale nimeltä Veljeni Anton ja ylipäätään koko
– Kannoin juuri halkoja kellariin. Kun katson levy on minulle hyvin henkilökohtainen.
ikkunasta pihalle, näen vielä kolme heittokuu- Biisit ovat Mustajärven viimeisimmältä levyltä
tiota puita. Tällä mennään ja valmistaudutaan Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte. Veljeni Anton
äärimmäiseen kriisiin, joka tulee ensi talvena nousi settilistalla legendaarisen Ukkometson
vastaan. edelle. Mukana on myös uraa luovan tyttären,
Kotona puuhastelu ja fyysinen työ rauhoitta- Jenni Mustajärven sanoitus.
vat sekä tuovat tasapainoa keikkailuun.
– Olen duunarikakara, joten fyysisen työn te- ”Jos haluaa kuulla Pitkän
keminen rauhoittaa minua. Rocklaulamista en kuuman kesän, ei kannata
pidä työnä, mutta kaikki muu on oikeastaan ostaa lippua”
työtä.
Kotona Mustajärveä odottavat vaimo, saksan- Mustajärvi on näytellyt myös teatterissa, esiin-
paimenkoira Apila ja suomenhevonen Päivikki. tynyt elokuvassa ja vieraillut useiden artistien
– Ei kauheasti enempää voi vaatia. Minulla on levyillä. Teatterimaailmaan hän tutustui Tam-
www.suomiviihde.fi 19