Page 20 - SuomiViihde 3/2022
P. 20
pereella jo 1990-luvulla keikkojaan säestävän oli makeeta puhua ihmisille. Voi unohtaa mi-
luottokitaristi Ari ”Kankku” Kankaanpään kin, kertoa tarinansa ja huomata, että minulla
kanssa Niskavuoren Aarnet -nimisen revyyn on jotain sanottavaa ja jengi tykkää erilaisesta
myötä. Mustajärvestä.
Elokuun viimeisenä viikonloppuna Mustajärvi Vaimon sanaan kannatti luottaa.
suuntasi katseensa jälleen soolouraansa. Tänä – Rouva sanoi, että on turha väittää, ettei van-
” Kirjoitimme kirjan Tina-vaimoni kanssa. Ilman
häntä se ei olisi onnistunut ikinä. Rouva kirjoitti kirjan
raapustelujeni pohjalta selkosuomeksi ja kirja on myynyt
hyvin. ”
vuonna ura on saanut uusia ulottuvuuksia. ha koira oppisi uusia temppuja. En silti lähde
Keväällä käynnistynyt 37 konsertin Tämä(kin) tanssimaan, kokkaamaan ja viidakkoon pyöri-
tarina on tosi -teatteri- ja konserttisalikiertue mään outojen ihmisten kanssa.
saa jatkeeksi 14 konserttia kevään pandemiara- Kiertueen jälkeen heti seuraavana viikonlop-
joitusten vuoksi. puna käynnistyy Popedan syyskiertue, joka
Settilista sisältää Mustajärven musiikillisia hel- täyttää Mustajärven viikonloput marraskuus-
miä yli 40-vuotisen soolouran
varrelta. Esitystä värittävät
tarinalliset muistelut ja Kan-
kaanpään kitarasäestys. Vä-
liajallisen konsertin kesto
on noin kaksi tuntia.
– Settililistan ykköspriori-
teetti on se, ettei siinä ole
yhtään Popedan biisiä. Jos
joku haluaa kuulla Pitkän
kuuman kesän, ei kannata
ostaa lippua, Mustajärvi al-
leviivaa.
Pauli Mustajärvi
ja Pate ovat
kaksi eri
persoonaa
Popedan keikkoja voisi
luonnehtia eräänlaisiksi te-
atteriesityksiksi, kun taas
kiertueella raapaistaan pin-
taa syvemmälle.
– Kyllä se otti koville, et-
tä miten klaaraan tämän
kanssa. Popedan keikoilla
paukutamme biisiä biisin
perään, mutta soolohom-
ma on toisenlainen tilanne.
Huomasin kuitenkin, että
20 SuomiViihde-verkkolehti 3/2022