Page 16 - SuomiViihde 2/2023
P. 16

on selkeä punainen lanka. Levyn teema ei ollut  ki parisen vuotta sitten. Tilanne on kuitenkin

        kuitenkaan tietoinen valinta.                                           elänyt koko ajan ja jo julkaistuja sinkkuja on

          -    Elämässä on ollut erilaisia vaiheita tässä  joutunut jättämään pois levyltä. Kasassa on nyt

        kolmen vuoden aikana, sekä yleisellä tasolla  henkilökohtainen levy, joka on syntynyt elämän
        että mulla henkilökohtaisella tasolla. Kolme  aidoissa hetkissä.

        vuotta sitten, kun levyä lähdettiin tekemään ei  -    Musiikki on ollut mulle aina keino käsitel-

        ollut selvää, mitä haluan tehdä. Minulla kuiten- lä asioita, joita elämässä on tapahtunut. Kap-








                 ”  Musiikki on ollut mulle aina keino käsitellä asioita, joita

                   elämässä on tapahtunut. Kappaleita on syntynyt silloin,


               kun on ollut tilanne päällä, siellä on myös biisejä, jotka ovat


                tapahtuneet aikoja sitten, mutta puhuttelee itseäni jollakin


                   tavalla. Minulle on tärkeää laulaa asioista, joista minulla

                                                    itselläni on kokemusta. ”











        kin vahva luotto, että kyllä se valkenee matkan  paleita on syntynyt silloin, kun on ollut tilanne

        edetessä. Olen itse käynyt suruprosessin. On  päällä, siellä on myös biisejä, jotka ovat tapah-

        ollut menetyksiä ja isoja muutoksia. Mulle on  tuneet aikoja sitten, mutta puhuttelee itseäni
        ollut alusta asti selvää, että haluan löytää yh- jollakin tavalla. Minulle on tärkeää laulaa asi-

        distävän tekijän biisien väliltä.                                       oista, joista minulla itselläni on kokemusta.

          Ensimmäisen version levyn biiseistä Bess te-                            Uutta albumia artisti kuvailee monipuoliseksi













































































        16     SuomiViihde-verkkolehti 2/2023
   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21