Page 19 - SuomiViihde 2/2023
P. 19
Konsta Hietanen kokee olevansa nimenomaan muusikko,
koska musiikkia hän on aina tehnyt. Toki juuri televisionäky-
vyys on tuonut hänet koko kansan tietoisuuteen, mutta kyl-
lähän mies on näyttänyt kyntensä nimenomaan laulajana. Ja
nyt myös laulujen tekijänä.
TEKSTI: JUHA LAHTI / KUVAT: PIA RAUTIO
älki on Konsta Hietasen keväällä julkais- ja Hietanen laulaa upeasti!
tun pitkäsoiton nimi. Ja juuri samannimi-
Jsellä kappaleella albumi myös käynnis- Omaa ajatusmaailmaa lauluihin
tyy. Itselle se toimii koko albumin kuunnelleena
eräänlaisena introna sille isolle kokonaisuudel- Albumin tekstit ovat kaikki Hietasen itsensä te-
le, joka sitä seuraa. Kappale on herkkä laulutul- kemiä. Sävellyksetkin ovat pitkälti omia, joskin
kinta ainoastaan pianon säestämänä. niissä ja tuotannossa ovat olleet mukana myös
- Itse asiassa se tehtiin treenikämpällä ihan Santtu Väänänen ja Aki Sihvonen.
viimeisenä biisinä albumille. Laitettiin huone - Halusin tehdä kokonaisen, ehjän albumin,
pimeäksi ja vedettiin yhdellä otolla purkkiin, jossa on draaman kaari. Kerron teksteissäni pal-
Konsta Hietanen paljastaa. jon rakkaudesta ja elämästä yleensä.
Aloituskappale ei aivan anna kuvaa siitä, mitä Laulujen syntyminen ei ole Hietasella miten-
albumilla jatkossa tulee olemaan. kään kiveen hakattu, tietynlainen prosessi.
- Oman tyylini olen löytänyt jo ennen tämän - Minulle tulee mieleen joku melodia, ja sii-
albumin syntyä. Modernia popahtavaa rockia hen alkaa syntyä tekstiä. Pitää tulla sellainen
” Oman tyylini olen löytänyt jo ennen tämän albumin
syntyä. Modernia popahtavaa rockia voisi olla hyvä kuvaus
musiikistani. Ei tällaisen tyylisuunnan edustajia ihan äkkiä
Suomessa vastaan tule, enemmänkin ulkomailta. Punainen
lanka tuotannossa on isoissa soundeissa. ”
voisi olla hyvä kuvaus musiikistani. Ei tällaisen ”tuosta minä haluan kertoa”- fiilis, jotta biisi al-
tyylisuunnan edustajia ihan äkkiä Suomessa kaa etenemään. Haluan kirjoittaa kokonaisia ta-
vastaan tule, enemmänkin ulkomailta. Punai- rinoita, ja teen rehellisiä tekstejä. Mitään muuta
nen lanka tuotannossa on isoissa soundeissa, minulta ei jatkossakaan tule, Hietanen kertoo.
Hietanen analysoi uutta albumiaan. Suomen kieli on kaikessa rikkaudessaan teks-
Ja tottahan Konsta Hietanen puhuu. Kappa- tin tekijälle varsinainen aarrearkku. Sen moni-
leissa on aika ajoin erittäin massiivinen ääni- puolisuus on suurena apuna asioista kerrotta-
maailma. Mutta tuotanto on kuitenkin onnistu- essa.
nut mainiosti. Missään vaiheessa ei tule sellais- - Tekstien tekemisessä tekninen puoli, eli
ta oloa, että biisit menisivät jotenkin tukkoon. rytmiikka on erittäin tärkeää. Se onkin minulla
Päinvastoin ne rullaavat eteenpäin oikein ilma- paljon kehittynyt kirjoittamisen myötä. Albu-
vasti ja tilaa kaikelle löytyy. Soundit ovat hyvät min viimeisissä kappaleissa en enää joutunut
www.suomiviihde.fi 19